(14 Aug, 2026) Vesterinen Yhtyeineen
Times
Description
Vesterinen Yhtyeineen palaa konsertoimaan Juurikkasaareen kesällä 2026!
Hurmoksellisista livekeikoistaan tunnettu Vesterinen Yhtyeineen palaa konsertoimaan Jyväskylän Juurikkasaaren ulkolavalle perjantaina 14. elokuuta. Kahtena edellisvuonna Juurikkasaaren keikkansa loppuunmyyneellä yhtyeellä on tällä kertaa mukanaan uutta musiikkia, sillä bändi julkaisee yhdeksännen studioalbuminsa Liian hiljaista 6. maaliskuuta.
Tuleva levy on ison bändin yhteissoiton juhlaa, vastavoima valtavirtaistuneelle tuottaja-vetoiselle digitaaliselle musiikille. Albumi puolustaa yhtyeelle tärkeitä asioita kuten yhteisöllisyyttä, rauhaa ja rakkautta. Vakavampien uusien laulujen vastapainoksi levynjulkaisukiertueella on luvassa tietenkin myös yhtyeen vanhempia mestariteoksia niin paljon kuin sielu sietää. Tero Vesterisen kipparoiman kymmenhenkisen yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat Kohti sydänpeltoja, Tummilla teillä, Kukaan ei koskaan, Kolme hyvää vinkkiä ja Onnellinen mies.
Illassa esiintyy myös jyväskyläläinen rock-yhtye Oliver, joka jatkaa sisälavalla heti Vesterinen Yhtyeineen keikan jälkeen.
Aikataulu:
17:00 ovet
17:00-19:30 dinner
20:00 Vesterinen Yhtyeineen
21:30 Oliver (sisälava)
Esteettömyys
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.
More Images